Vetovoiman luonne

Vetovoiman luonne

Vetovoima ei tavoittele paikallaan pysyvää harmoniaa ja pehmeää sympatiaa kahden erilaisen voiman tai ihmisen välillä. Vetovoimassa on särmää, hurjuutta ja ennakkoluulotonta seikkailunhalua. Vetovoimainen intohimo tuntuu hienolta ja se luo rakastumisen kokemuksen. Täyttymyksen tunteeseen päästään eri tietä kuin pehmeän ja hellän rakkauden kautta.

Niin kauan kun vuorovaikutuksessa säilyy erilaisuuksista syntyvä jännite, vetovoima vaikuttaa ja kiinnostus toista kohtaan toimii kuin itsestään. Aivan samalla tavalla kuin magneettien kahden poolin välillä tai pariston kahden erilaisen jännitteen välillä. Jos magneetin molemmat navat tulevat samanlaiseksi, magneetti menettää voimansa. Toisessa koetun erilaisuuden pitää siis olla sellaista, mitä itselläni ei ole. Sen on vastattava johonkin omaan toiveeseen, tarpeeseen tai tavoitteeseen.

Vetovoima on voimakasta niin kauan, kun kahden ihmisen erilaisuus säilyy selvänä, elävänä ja hyvällä tavalla virtaavana. Erilaisuus ei saa kuitenkaan olla toiselle vastenmielistä. Sitä ei saa olla liikaa, eikä se saa olla sellaista, joka tuntuu itselle liian vieraalta tai uhkaavalta. Silloin seuraa se mitä ILOISEKSI.FI:ssä kuvataan termillä vetovoiman polarisoituminen. Ihmisten välinen erilaisuus synnyttää liikaa riitoja ja energiaa vievää valtataistelua. Emme tee enää yhteistyötä, vaan olemme linnoittautuneet omiin pooleihimme, omiin leireihin.

Toisaalta vetovoima heikkenee heti, kun erilaisuuden jännite syystä tai toisesta katoaa. Tämä on vetovoiman haalistuminen tai katoaminen. Lue lisää vetovoiman katoamisesta. Esimerkiksi silloin, jos toisen ihmisen tavoitteet tulivat tyydytetyksi yhden tapaamiskerran jälkeen, ei enää tee mieli (ihminen ei tunne ”vetoa”, ”kemiaa”) tavata toisen kerran. Tai silloin, kun ihmiset ovat suunnanneet kiinnostuksena valon niin paljon muualle, että energiaa ei jää enää parisuhteensa hoitamiseen. Vetovoima katoaa myös, jos ihmiset tulevat liian samanlaisiksi. Vetovoimassa kahden ihmisen erilaisuus täydentää toisiaan.

Vetovoiman suhde rakkauteen

Vetovoimakenttä elää, sykkii ja liikkuu koko ajan. Tämä on paradoksaalista, sillä monet ihmiset kaipaavat tasaista ja muuttumatonta rakkautta. Vetovoiman elävyyden ja muuttuvaisuuden vuoksi sitä on monen vaikea ymmärtää ja oppia elämään sen kanssa.

Rakkaudellinen ystävyys syntyy sympaattisen samanlaisuuden kokemuksesta, ja sitä ylläpidetään lisäämällä harmoniaa.

Vetovoima herää ja sitä ylläpidetään sallimalla tekijöitä, jotka edesauttavat erilaisuuden, haasteellisuuden ja kohtaavan jännitteen syntymistä.

Intohimoisessa vetovoimassa jännitettä ei ole tarkoituskaan vähentää. Tällä ei tarkoiteta mitään pahaa tai huonoa. Se vain kertoo, että en ole täysin samanlainen kuin sinä, enkä aio edes tulla sellaiseksi. Vetovoimakentän kanssa voi leikkiä ja ilakoida, kun taas syvä rakkaus on luonteeltaan lähes muuttumatonta ja ”ikuista”. Molempia tarvitaan nykyajan rakkaussuhteissa. Sekä myös itse seksuaalisuutta, jota käsitellen täällä.

Tämä asia aiheuttaa loputtomasti sekaannuksia. Rakkautta ja intohimoista (eroottista) vetovoimaa pidetään joskus samana asiana. Käsittelen aihetta vielä tarkemmin Vetovoima ja rakkaus kirjassa. Vetovoimaa ja seksuaalisuutta myös hävetään ja pidetään alempiarvoisena tai ”syntisempänä” kuin aitoa, puhdasta rakkautta.

Vetovoima ja keskustelu

Joidenkin mielestä (yleensä miehet) intohimon tulisi seurata automaattisesti siitä, että mies ja nainen keskustelevat yhteisistä kiinnostavista asioista. Toisen mielestä (yleensä naiset) ”me vain keskusteltiin” ja ”meillä oli mukavaa yhdessä, mutta se ei tarkoita mitään muuta”, ”ei vaan ollut kemiaa”.

Ihmisten on usein vaikeaa havainnoida itseään ja omia tuntemuksiaan. Joku joka on ihan lätkässä toiseen, voi väittää, että ”ei tässä mitään ole tapahtunut….”. Vaikka kaikki muut seurueessa olleet ihmiset aistivat selvästi, että näiden kahden ihmisen välillä oli ainakin jonkin verran vetovoimaa.

Vetovoima ilmenee tarpeiden, halujen ja vaikeasti tunnistettavan ja tunnustettavan seksuaalisen kiihotuksen alueella. Juuri siinä maailmassa, joka on tabuja ja uskomuksia täynnä. Vaikka kokee kiihottavia tuntemuksia itsessään ja kehossaan, kokemusta on vaikea kuvata. Voi myös tuntua häpeälliseltä myöntää, että meidän välillämme on vipinää, vaikka mitään fyysistä kosketusta ei ole tapahtunut. Lue lisää vetovoiman ylläpitämisestä.