Läheisyys

Rakkaus ja parisuhde ovat koko elämän kannalta keskeisen tärkeitä. Kaikki haluavat rakastaa. Lähes kaikki haluavat jossain elämänsä vaiheessa seurustella, useimmat haluavat myös perustaa perheen.

Rakkauden vallatessa ihminen tuntee olevansa täynnä elämää. Hän kokee tulevansa hyväksytyksi, on iloinen ja luottavainen tulevaisuuden suhteen. Rakastunut ihminen kävelee hymyssä suin, ”pää pilvien yläpuolella”, silmät loistavat, hengitys on täyteläinen ja kehossa virtaa hyvä energinen olo. Se rajoittunut mieli, joka niin usein käpertyy omien vaivaisten ongelmiensa ympärille, laajenee ja syvenee. Tuntuu kuin oma olemus avautuisi. Ihanaa valoa alkaa virrata toista ihmistä ja koko elämää kohti. Ihminen on yhteydessä elämän parhaisiin, kantaviin voimiin.

Rakastunut ihminen ajattelee rakastettuaan, kaipaa hänen luokseen ja haluaa yhtyä häneen. Tuntuu kuin ei koskaan saisi tarpeekseen hänen kosketuksestaan, tuoksustaan, hänen kehonsa lämmöstä ja yhteisistä eroottisista kokemuksista.

Lauluissa, kirjallisuudessa, runoissa, elokuvissa ja pyhissä kirjoituksissa ylistetään rakkauden olevan kaikkein suurinta. Kuvataan sitä, että vaikka omistaisimme mitä tahansa tavaraa ja matkustaisimme maailmaan ääriin, niin ilman rakkautta tuntisimme elämän olevan puutteellinen. Etsisimme aina sitä oikeata, sitä salaperäistä, sitä todellista; jotain enemmän.

Mutta mistä on kyse, kun lähes kaikki iloisesti ja intohimoisesti alkaneet rakkaussuhteet kuihtuvat?

Juuri äskettäin niin rakastunut ihminen palaa takaisin rajoittuneeseen olemukseensa, valo häviää hänen katseestaan, mieli harmaantuu. Suussa maistuu enää väljähtyneen samppanjan maku. Kaikenhan piti olla niin ihanaa; rakkauden energian piti voittaa kaikki esiin tulevat esteet! Rakkauden ylevän valovoiman avulla piti pystyä ylittämään kaikki maalliset vaikeudet!

Miksi jälleen kaksi ihmistä joutuvat katkerasti pettymään? Emmekö ihmiskuntana ole jo käyneet riittävästi rakkauden koulua, että kulttuurissamme olisi viisaita ja toimivia neuvoja rakkauden ylläpitämiseksi? Onko elämän mittainen ja intohimoinen rakkaussuhde todellakin niin mahdoton toteuttaa?